Hallikauden viimeisiä viedään!

 Kevät on selvästi saapunut tänne pohjolan perukoille Suomeenkin, joten kohta korkataan jo ulkokausi, sitä ennen kuitenkin vielä saadaan nauttia yksistä tai kaksista sisäkisoista, joita viime viikolla tallillamme pidettiin.

 Näimme niin Akateemisten ratsastuskerhojen väliset mestaruudet kuin tallin omat harjoituskoulukilpailut, joista pääsin nauttimaan kameran takana ja taustahenkilönä. Gaudeamus Grand Prixissä mestaruus ratkottiin joukkuekilpailuna. Kaikkiaan kilpailuissa oli mukana viisi akateemista ratsastusyhdistystä, Aalto yliopistosta, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, Helsingin yliopistossa, Tampereen yliopistosta ja Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistyksestä (Eqvet). 

Neljän hengen joukkueet taistelivat toisiaan vastaan koulussa aikuisten kouluratsastusohjelmalla ja esteillä 70cm taitoarvosteluradalla. Kaksi joukkueesta menivät koulua ja kaksi esteitä ja lopulta kaikkien joukkuelaisten pisteet omalta osuudestaan laskettiin yhteen ja voiton tällä kertaa vei Eqvet. Onneksi hevoskerhon vetäminen loppui niin sopivasti, että kilpailuja pääsin katselemaan ja onnistuimme Annin kanssa valita katsomosta paikat ihan asiantuntijan vierestä Eqvetistä. Siinä pääsimme juttelemaan ja saimme paljon tietoa näistä kisoista, toiminnasta ja ratsastajista.

Sunnuntaina oli harjoituskoulukisojen vuoro ja heti aamusta pääsin hoitelemaan hiustenlaittajan hommia ja muistelemaan miten nutturoita tehtiinkään, ihan kelvolliset niistä tulivat mutta harjoittelua tarvitaan silti vielä vähäsen, jotta omaa silmää miellyttäisi :D Ratsastajille ne kelpasivat aivan mainiosti, joten eiköhän se ole tärkeintä. 

Siitä hypähdin ensimmäisenä istumaan tuomarin penkkiin verryttelyn ajaksi jotta hevoset tottuivat päädyssä istuviin henkilöihin. Päivä vierähti oikein mukavasti kuvailemassa, tosin aika nälkä siinä tuli, mutta en tohdinnut lähteä hakemaan ruokaa kesken ratojen, joten loppuun asti sinnittelin ennen kuin hyökkäsin kohti talon jääkaappia.

Hevoset 2018 messut- hyppyjä ja kunniakierroksia

Hevoset 2018- messut Tampereella ovat nyt taputeltu pois alta monien hienojen suoritusten saattelemana kilparadalla. Matkaa lähdettiin ihanan jengin kanssa heti sunnuntai aamulla ja koko päivä sitten lopulta messuilla vierähti.

Tampereen messut ovat aina olleet yksi kohokohta jota keväässä odotan, messuilla törmää moniin tuttuihin joita ei usein välttämättä tule nähtyä ja tulee höpöteltyä aivan riittämättömiin saakka. Samalla usein löydän messuilta paljon kaikkea ihanaa kotiin vietävää, mutta tänä vuonna mitään ei mukaan tarttunut! Ihan hyvä vain lompakolle, nimittäin mitään en oikeastaan kaivannutkaan. Monia ihania tavaroita tuli hiplailtua ja varsinkin paria ihanaa huopaa, mutta kaverini pitivät minut hallinnassa enkä yhtään huopaa ostanut. Suurin osa muista kamoista mitä katsoin, oli taas ihan liian kalliita siinä suhteessa etten mitään pakosti tarvinnut :D

Ennen itse sisälle pääsyä bongasin jo paljon tuttuja ja niihin törmääminen ei vähentynyt sisälle päästyä. Hyvän messuiluporukan kanssa on aina mukava kyylätä jokainen vaaterekki ja koju läpi ja tietysti esteluokkien ja klinikoiden ajaksi etsiä mukavat paikat joissa istua, katsella ja tietysti kuvia räpsiä, jonka jo varmaan huomasitte, nimittäin laittelen tähän nyt niitä. Elsan, Miran, Vilman, Sofian ja Lotan kanssa niitä siellä aikamme tiirailimme ennen kuin lähdimme nopeasti syömään. Kun vatsat oltiin täytetty suunnistimme takaisin kohti ihmismeren täyttämiä käytäviä ja katsomoita ja päädyimme sopivaan aikaan katsomoon, katsomaan päivän viimeistä esteluokkaa.

 Kerrassaan hauska reissu takana, josta ei välttämättä ostoksia mukaan tullut, mutta ainakin väsyneet jalat. Kävitkö messuilla itse lauantaina tai sunnuntaina?

Edellisiin messupostauksiin ↴

Helsinki Horse Fair 2018

Tampereen hevosmessut 2017

Tampereen hevosmessut 2016

Hevoskerhon veto in real life - salainen unelmani?

Lastenohjaaja, vetäjä, tukihenkilö, mitä ja mikä onkaan oikeasti hevoskerhon ohjaaja?

Kerhon vetoon kuuluu paljon muutakin kuin aiheiden läpikäyminen vaikkei sitä heti tulisi ajatelleeksi.

Hevoskerhon vetäminen on aina ollut pieni unelmani, jota en monelle ole kertonut. Olen pienempänä ja vähän vanhempanakin suunnitellut kerhokertoja vaikken vetäjä silloin ollutkaan. Pari vuotta taakse päin olisin päässyt vetäjäksi, mutta olin silloin vielä liian nuori iältäni koulutukseen. Joten tuolloin haave jäi sivuun ja vähän unohtui, jos totta puhutaan.

Viime vuonna uudella tallilla minua kysyttiin tähän rooliin ja olin vihdoinkin tarpeeksi vanha käymään koulutuksen, joten haave toteutui. Kerhon vetoa on takana jo puoli vuotta tai vasta puoli vuotta, se on ollut hauskaa ja kivaa, mutta on siinä myös omat hankaluudet.

Ideana on pitää hauskaa,

 monipuolisesti ja turvallisesti.

Jokainen kerholainen on erilainen samoin kuin jokainen vetäjä, joten meidän on yritettävä pitää kaikki kiinnostuneena vaikkei asia kaikkia kiinnostaisi. Pitää miettiä ja suunnitella yhdessä mitä tehdään ja leikitään vai askarrellaanko. Kaikkea mahdollista millä innostaa ja piristää oppimaan vähän samalla meiningillä kuin futiskerhossa. Ajan löytäminen suunnittelulle voi olla hankalaa, mutta pitää muistaa että sen aika ei ole ainakaan samana päivänä kuin kerho on :D

Opittava aihe, aikalisä* ja liikkuminen.
 Useimmin ajattelen mitä itse olisin halunnut leikkiä ja tehdä ja mitä teimme itse kerhoaikoina ja niin päin pois.*eli aiheeseen liittyvä asia joka näkyy jokapäiväisessä omassa elämässä esim. jos käydään tallin sääntöjä niin aikalisä voisi olla sovitusta kiinni pitäminen.

 Vetäminen 

ei itsessään ole 

hankalaa

Ohjauksen ja opettamisen lisäksi on luotava turvallinen ja mukava olo kaikille ja saada kaikkien yhteispeli toimimaan. Voi käydä niin, että kaikki kerholaiset ovat ystäviä toistensa kanssa joten hyvä yhteishenki pysyy yllä ilman ristiriitoja, mutta jos näin ei ole se on meidän tehtävä. Tietysti jokaisen erilaiset luonteen piirteet pääsevät välillä nousemaan pintaan, osa on ujompia ja toiset vilkkaampia. Silti yritämme aina saada jokaisen kuuluviin ja näyttämään taitonsa.

Aina välillä vetäminen ei välttämättä innosta, mutta silti aina sinne lähden ja hetken päästä huomaankin hymyn huulilla. On kuitenkin palkitsevaa nähdä kerholaisten kehittyvät ja kasvavat niin henkisesti kuin taidoissaan. Ja samoin me vetäjät, onnekkaana voin sanoa etten kivempia vetäjä kavereita olisi voinut toivoa.

"Mikä on hankalinta vetämisessä?"
 Mielestäni vetäminen ei itsessään ole hankalaa vaan se, että osaa käyttää ajan tärkeisiin asioihin ja kertaa itsekin aiheen ennen opettamista. Mutta henkilökohtaisesti hankalinta on ollut oppia kaikkien nimet, vieläkään en välttämättä muista kaikkien nimeä ensimmäisellä arvauksella, nimittäin kerholaiset vaihtelevat ja osa käy aina vain välillä (selityksiä, selityksiä).
Saan tämän ehkä kuulostamaan helpolta, sitä se ei aina ole enkä aina onnistu kaikessa, mutta tärkeintä on unohtaa ongelmat ja oppia mokailuista.

Vetämisen ansiosta olen saanut lisää rentoutta ja itsevarmuutta esitelmien pitämiseen, joka ei ikinä ole pahitteeksi. Uskallan kyllä puhua mutta voin alkaa helposti jännittämään jolloin kiihdytän puhumista (puhun normaalistikin aika nopeasti).  

Haluatko sukeltaa kulissien taakse? Teamdreamcastlen instastoryyn päivittelen usein lauantaisin, joten käykää kurkkaamassa :D